keskiviikko 12. elokuuta 2009

Vertaistukea eri ulottuvuudessa?

Luulen, että yksinäisyyden ja lapsettomuuden tunteessa on jotain samaa. Nämä ihmiset vain ovat niin eri maailmoissa, että harvoin ne kohtaavat. Parittomien ja parillisten maailmoissa. Paitsi ehkä silloin kuin sama tunne tulee samasta henkilöstä.

Ihmiset jotka eivät ole lapsettomuutta kokeneet, päästävät helposti sammakkoja suustaan. Keksitään helppoja ratkaisuja lapsettomuuden ongelmaan: "Onhan elämässä muutakin kivaa, voi vaikka matkustella!" tai "ei tää lasten hoito aina helppoa ole". Kun ihmisen koko olotila järkkyy, ei silloin paljon uudet matkat auta ja lapseton tekisi mitä tahansa kun voisi hoitaa lasta vaikka kuinka olisi rankkaa.

Miten helposti sama henkilö sanoo yksinäisyydensä kanssa taistelijalle, että "ei tämä pari suhde aina helppo ole kun joutuu joustamaan"? " Että hanki kiva harrastus?" Ei siinä mitään, hyvällä onnella yksinäisen verkkoon harrastuksen tms kautta voi jäädä joku, ja siinä voi yksinäisyys jäädä sillä hetkellä taka-alalle. Mutta yksinäisyyden tunnetta ei poisteta harrastuksella eikä sillä että keksitään helppoja ratkaisuja sen sijaan että kuunneltaisiin ja oltaisiin tukena.

En tiedä. Voin olla väärässä. Kuitenkin sinkkuaikoinani ja joskus yksinäisyyden tunteen kohdattaessa, ajattelin, että jos minulla olisi joku joka ymmärtäisi, elämä olisi helpompaa. Ja sitten kun löysin hänet, totta todella, niin elämästä tulikin omalla tavalla helpompaa. Tyhjyys katosi. Samalla tavalla nyt koen kaipuun lapseen. Ajattelen, että se olisi autuus.

Ymmärrän että elämässä on muutakin. Kivoja asioita. Tyhmiä asioita. Asioita, joiden kanssa vaan pitää elää. Mutta tästä lapsettomuuden tunteesta ei vaan pääse eteenpäin. Miten tuon kanssa jaksaa?

Ei kommentteja: