keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Adoptio mediassa

Käteeni osui eilen vanha Anna-lehti, helmikuun 2010 numero. Artikkelissa kerrottiin perheestä, jotka olivat saaneet adoption kautta veljekset Etiopiasta. Artikkeli oli mukava ja lämminhenkinen ja siitä jäi hyvä mieli, mutta jäin ihmettelemään infolaatikkoa, mikä oli artikkelin marginaalissa. Siinä sanottiin, että adoptioprosessin kesto on 2-4 vuotta. Perhe oli saanut veljekset kahdessa vuodessa, mutta se ei tarkoita sitä että adoptioprosessi kestäisi nykyään tuon verran. Vai kuka oikeesti saa lapsen nykyään niin "nopeesti" kun kansainvälisessä adoptiossa pelkästään Suomen puolella jonotellaan jo reilusti enemmän kuin kaksi vuotta? Ja sitten sen jälkeen odotellaan ulkomailla toinen puoli.Vai onko todellakin vielä sellaisia kuntia joissa alkupaperien lähettämiseen adoptiolupaan kestää todellakin alle vuoden? Mä ainakin kun olen kuvitellut että nykyään prosessi kestää minimissään tuon 4 vuotta. Tai taitaa mahdollisuus saada sn-lapseen tulla nopeammin kun 4 v?

Toinen mikä usein mediassa mietityttää, on adoption hinta. Niin kuin tuossa infolaatikossakin. Musta on jotenkin hassua että aina kun adoptiosta puhutaan, puhutaan hinnasta mutta usein ei perustella sitä millään. Kerrotaan vaan suuri summa. Tuon myötä asiaa tuntematon voi kuvitella että lapsia ostetaan, että lapsella olisi hintalappu. Itsekin kuvittelin aikoinaan ennen adoptioprosessia, että itse palvelumaksu olisi paljon suurempi. Vaikka suurin osa "hinnasta" tulee kuitenkin hakumatkasta ja siihen liittyvistä kustannuksista ja loput ihan tavallisia palvelumaksuja jotka ovat ihan loogisia ja virkatodistuksista sun muista (onhan noita tietty rassaavaa kerätä ja tuleehan niillekin turhan iso potti kaikkineen). Mutta matkan hinta minusta on kuitenkin vähän eri asia. Jollekin tuo matka voi olla pakollinen paha, mutta jollekin varmasti myös ihana kokemus ja minusta sitä ei voi laskea vaan yhteen muiden kanssa.

En tietenkään yritä sanoa, että on samantekevää paljonko adoption maksaa. Onhan adoptioon kuluva raha iso ja perus biolapsen saaja ei yleensä joudu pulittamaan semmosia summia ja laittaahan se tietty ihmisiä eri arvoiseen asemaan. Ja kyllähän adoptio- ja biolapsen saaminen pitäisi olla samanarvoista ja sitä pitäisi tukea samalla tavalla yhteiskunnassa. Mutta olisi vaan mukavaa, kun olisi paremmin kerrottu, että lapselle ei todellakaan ole hintaa.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Pieniä ymmärryksen rippeitä

Adoptioprosessin aikana olen monta kertaa pettynyt vanhojen ystävien tapaan ottaa vastaan adoptiolapsen odottamiseen ja lapsettomuuteen liittyviä asioita. Taannoin kerroin ystävälleni adoptioneuvontakäynnistä jossa käsiteltiin rasismia. Mietin ääneen mitenköhän rankkaa lapsella myöhemmin olisi kun hän kohtaisi rasismia ja mitenköhän sen kanssa pitäisi toimia. Kaverini vastasi nyrpeänä: "Nykyään Suomessa on niin paljon erivärisiä ihmisiä, että kansainväliselllä adoptiolapsella ei varmasti ole mitään ongelmia nykymaailmassa että ihan turha miettiä tuommoisia" ja vaihtoi aihetta.

Ehkä on turha miettiä vielä. Tämä ystävä näki yhden näkökulman mutta ei halunnut miettiä muuta. Eihän asia ole itselleen ollenkaan ajankohtainen. Ehkä vika on vain minussa, kun odotan läheisiltäni enemmän. Että voidaan puhua muustakin kun työstä ja mukavasta vapaa-ajasta. Varsinkin vanhimpien ja lähempien kavereiden kanssa luulisi että muustakin voi puhua. Luulen että ystävyys on sitä, muun muassa. Mutta olen ollut monta kertaa väärässä.

Mutta onneksi välillä sitten saa yllättyä positiivisesti. Voi käydä niin että joku, jota ensimmäisenä ei tulisi mieleen, saattaakin olla henkilö, jonka kanssa pääsee samalle aaltopituudelle tässäkin aiheessa. Tapasin vanhan työkaverin, jonka kanssa kahvitellaan melko harvoin. Hänellä on muutaman vuoden ikäinen lapsi, mutta hän ei todellakaan ole ihminen, joka paijailee jokaista lasta ja pitää jokaista lasta automaattisesti ihanana. Enemmänkin henkilö, joka ei tykkää lapsista (niin hän sanoi aikoinaan), mutta "oma on varmasti eri asia".  Hän sitten sai lapsen, ensi yrityksellään. Ja ihme ja kumma, minulle tuo ei ollut kova paikka. En osaa sanoa mistä johtuu, että joidenkin raskausuutiset ovat minulle neutraaleja tai jopa voin olla onnellinen heidän puolesta kuten tässäkin tapauksessa. Jostain syystä hänelle oli helppoa puhua myös adoptioon liittyvistä tuntemuksistani. Keskustelun aikana hän sanoi mulle että "ymmärrän täysin miltä susta tuntuu". Ensimmäistä kertaa joku sanoi nämä sanat. Eihän hän tietenkään voi ymmärtää täysin, mutta minulle riitti, että hän kuunteli ja yritti ymmärtää eikä vaihtanut aihetta.

Ehkä lapseton ja adoptio-odottaja voi joskus löytää ymmärrystä muualtakin kuin vertaistukiryhmästä, jopa bio-lapsellisten keskuudesta.  Joskus on vaan vaikea löytää sitä, jonka kanssa voi oikeasti keskustella näistä asioista, välillä tuntuu että nämä uskotut ystävät eivät olekaan niitä ymmärtäjiä ja toisinpäin. Ehkä nämä kaverit joiden kanssa ollaan leikitty leikkejä tarhasta lähtien, ei välttämättä ole se paras ymmärtämään näitä adoptio-odotuksen tuntoja. Vaikka onhan se vähän surullista jos monen vuodenkymmenen vuoden ystävyys heikkenee sen takia, että kumpikaan ei enää ymmärrä toisiaan. Mutta ehkä joskus on hyvä päästä myös irti.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Aika

Aika on kumma juttu. Välillä se kuluu niin nopeasti ja välillä niin tuskastuttavan hitaasti. Varsinkin adoptioprosessissa lähellä tiettyä kiintopistetta aika tuntuu pysähtyvän. Aika juuri ennen adoptioneuvontakäyntiä, adoptioluvan odottelu tai paperien keräämisen luvan odottelu taitaa olla kaikkein ikävintä tässä prosessissa. Kun yhdestä kiintopisteestä pääsee eteenpäin, voin ehkä taas hieman rauhoittua.

Mutta en nyt. Miksi kukaan ei edes soita! Voisin edes pikkuhetken kuvitella että puhelu olisi SE puhelu!