maanantai 1. helmikuuta 2010

Ensimmäinen adoptioneuvontakäynti

Ensimmäinen adoptioneuvontäkäynti kyllä jännitti. Olin jotenkin saanut päähäni että kaikki hakijat ovat epäkelpoisia vanhempia kunnes toisin todistetaan ja  pelkäsin, että olisi pitänyt pystyä erityisesti todistamaan että ollaan kuitenkin ihan hyviä tyyppejä. Ehkä tunne johtui neuvontaan liittyvästä alkuinfosta, jossa kyllä vietiin luu kurkkuun niille, jotka eivät ole varmoja siitä ovatko valmiit adoptioon. Infossa kun puhuttiin vain ongelmista ja siitä kuka on tarpeeksi hyvä vanhempi adoptiolapselle. Rivien välissä luki, että kukaan ei olisi, tai ainakin sillä hetkellä tuntui siltä. Lisäksi ennakkoasennetta saattoi lisätä se, että olimme juuri nähneet mediassa (tv)  hakijan, jolta vietiin mahdollisuus edes aloittaa adoptioneuvonta sen vuoksi, kun mies istui rullatuolissa. Ohjelmassa sosiaalijehu järkeili päätöstä kovasti, mutta en pystyisi allekirjoittaa hänen arvojaan.

Alkuinfosta saadun perhelomakkeen "miksi haluamme lapsen"-kysymys tuntui kompakysymykseltä kaikkien  kokemusten jälkeen. Mutta onko tuohon lapsi-kysymykseen oikeata vastausta? Pitäisikö olla jotenkin erityinen tarve haluta lapsi, mikä on tarpeeksi hyvä syy? Ihminen, joka vahingossa tulee raskaaksi, mikä on hänen vastauksenssa? Tai hänen, jonka toivottu raskaus tapahtuu helposti?

Kaikista nihkeistä ennakko-odotuksista huolimatta ensimmäinen neuvontakäynti meni hyvin. Olimme pelänneet etukäteen etenkin lääkärintodistuksen hylkäämistä, mutta sosiaalityöntekijä sivutti todistuksen nopeasti, kuulemma sen puolesta voitaisiin jatkaa. Muutenkin sosiaalivirkailija oli mukava, ei ollenkaan semmoinen pelottava täti, kun tv-ohjelmassa. Hän vaikutti siltä, että haluaisi antaa meille adoptiolapsen, kuin hän olisi ollut meidän puolellaan, vaikka emme vielä tuntenneet. Hän sai meidät tuntemaan meidät ihan kelvollisiksi ihmisiksi. Ehkä me vastasimme "oikein" tuohon lapsi-kysymykseen?

Neuvontakokemukset kyllä muutti ajatustani adoptioon liittyvistä sosiaalityöntekijöistä, korjasi sen kuvan, minkä mediamaailma oli rikkonut. Ainakin meidän kokemuksemme oli hyvä, ja uskonkin, että he ovat ensisijaisesti mukavia tyyppejä. He antavat myös perspektiivä siihen, millaisessa kodissa lapsella on hyvä olla. Jos siis kritisoin adoptioprosessia, kritiikki koskee itse prosessia ja siihen liittyvässä turhassa byrokratiassa.