perjantai 28. elokuuta 2009

Uni

Näin unta että lähdettiin hakemaan adopitolasta ulkomailta.Yhtäkkiä saatiinkin neljä adoptiolasta vaikka lähdettiin vain yhtä hakemaan. Odotin pientä mustaa lasta mutta yhtäkkiä mun eteen tuotiin 6v valkoinen poika ja sanottiin että se on minun. Olin aluksi hämilläni iästä ja väristä mutta sitten tajusin että tämä on juuri se mitä haluan, sillä lapsi on minun! Yhtäkkiä lapsia oli enemmän, seuraava oli vauvaikäinen musta lapsi, lisäksi 13v musta tyttö ja 17 v. valkoinen tyttö. Tuo teini-ikäinen sanoi minulla että hän ei halua tulla Suomeen, sillä Suomi ei ole hänen kotimaa ollenkaan ja hänellä oli kova koti-ikävä oikeata kotimaatansa. Olin kauhean surullinen tytön puolesta enkä oikein tiennyt miten olisin voinut lohduttaa. Tiesin että lapsi pitää kuitenkin tuoda kotiin ja ajattelin että jotenkin kuitenkin pystyisin auttaa häntä jottei hän kokisi olevansa niin väärässä paikassa.

Kun päästiin kotiin tajusin, että meillä ei ole tilaa neljälle lapselle ja piti alkaa hankkimaan uutta taloa koska kaikki lapset halusivat omat huoneet. Huomasin myös ettei meillä mieheni kanssa ei ollut enää yhtään aikaan kaksistaan ja mietin miten kivaa olisi kuin ehtisi vain halata häntä, mutta oli liian kova kiire siihenkään. Kuitenkin tajusin kuinka onnellinen olin, kun minulla oli yhtäkkiä neljä lasta ja mietin että kyllä parisuhteeseen jossain välissä on aikaa. Rupesin jo järjestelemään ettei tarvitse enää olla töissä ollenkaan vaan tehdä kaikkensa näiden lasten eteen.

Aamulla kun heräsin tuo uni tuntui todella todelliselta ja olin tosi onnellinen. Sain edes unessani olla hetkellisesti neljän lapsen äitinä. En ole kyllä koskaan ajattellut että minulla pitäisi olla noin monta lasta, saisi edes joskus yhden.

En osaa ajatella olisiko eroa siitä olisiko lapseni biologisesti omani vai adoption kautta. Musta tai valkoinen. Olisin vaan niin maailman onnellisin, jos saisin vain lapsen.

Ei kommentteja: