maanantai 23. marraskuuta 2009

Adoptiolapsen odottamisen epätietoisuudesta

Ei tekisi mieli tehdä mitään, varsinkaan töissä. Mahtaako johtua syksystä ja pimeydestä? Vai vain epätiedon tuskasta? Syksy on yleensä mun lempparikuukausi, mutta tänä vuonna en osaa nauttia siitä. On niin rankkaa odottaa adoptiolasta kun ei ole tietoa saako sellaista koskaan. Elän jossain puoleksi irrallaan itsestäni, en pysty keskittyä täysin niihin hyviin asioihin mitä elämässäni on, kun mietin vaan kuinka mukavaa jos meitä olisi kolme.

Jossain naisten hömppälehdessä adoptioäiti sanoi, että "adoptio on siinä mielessä hyvä vaihtoehto, koska lapsen saa varmasti". Taitaa olla muutenkin aika yleinen mielipide. Olisikin niin. Olisi niin paljon helpompi odottaa, jos tietäisi mitä odottaa tai edes ajankohdan. Olisi se sitten vaikka kolmen vuoden kuluttua, olisi niin helpompaa odottaa ja täyttää tyhjä syli muilla asioilla.

Mutta koko ajan joutuu miettimään, miten esimerkiksi kohdemaan muuttuva adoptiolaki vaikuttaa odotusaikoihin? Entä jo nyt ruuhkautunut adoptiopalvelu ruuhkautuu entisestään? Entä jos kiintiöön tai kriteereihin tulee muutoksia? Suostuuko ylipäänsä kohdemaa antamaan meille lasta terveyshistoriani takia? Tai entä jos terveydessäni tulee muutos huonompaan?

Olisi edes varapää joka ei miettisi turhia, ja jota voisi käyttää odotuksen ajan. Se sanoisi, että kyllä se lapsi meillä vielä joskus tulee eikä jossittelisi.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos löydät jostain sen varapään, niin voitko vinkata sen löytöpaikan minullekin. Sellaiselle olisi tarvetta.

Jaksamista tässä pitkässä ja rasittavassa suossa, ehkä se "kovamaa" tulee jossain vaiheessa kohdalle...
Älä anna periksi! : )

T. Jalienty

Green Turtle kirjoitti...

Kiitos Jalienty, ei kai muuta vaihtoehtoa ole kuin olla antamatta periksi! Ja jos löydän tuollaisen pään niin vinkkaan kyllä sulle :) Ilmeisesti säkin olet odottelemassa, onnea taipaleellesi!

Anonyymi kirjoitti...

Olen odottamassa sitä mahdotonta: kotimaista adoptiolasta. (haavelapsi.vuodatus.net)

Nyt varapää voisi varaston perällä odottaa adoptiolasta ja minä voisin käyttää omaa päätäni jouluvalmisteluihin ;))

T. Jalienty

Salanimi kirjoitti...

Löysin blogisi vasta, toivottelen onnea adoptioprosessiin, uskoa ja jaksamista!

Green Turtle kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta Salanimi! Onko sulla adoptiolapsia, sun blogin tiedoissa sain sen kuvan? Täytyy lueskella :)

Ja kiitos blogisi linkistä Jalienty. Toivon kovasti peukkuja sunkin puolesta! Mekin alussa kovasti mietittiin koti- vaiko ulkomaa, mutta päädyttiin ulkomaiseen koska vielä siinä vaiheessa odotus vaikutti lyhyemmältä. Tällä hetkellä en tiedä... Lisäsin blogisi blogiluettelooni, toivottavasti sulla ei ole mitään sitä vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo adoptiomaan valitseminen oli kyllä hankalaa ja tuntui että hyvää vaihtoehtoa ei ollut olemassakaan...mutta aina pitää uskoa että se oikea lapsi löytää oikean perheen.
(Lisäsin blogisi minun listaan: se onnistui!)

T. Jalienty