perjantai 4. helmikuuta 2011

Tuuli kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin

Eilen kun puhelin soi toimistoaikaan, tuli ihmeellinen tunne että nyt SE puhelu tulee. Ihan tyhmää, koska toive siitä puhelusta on vielä ihan liian aikainen. Ja tietenkin puhelu oli jotain ihan muuta, kollega siellä vaan soitteli. Mutta alkaako tämä jännittäminen nyt jo, ihan ennenaikaisesti? Ei meidän "vuoro" vielä pitäisikään olla.

Olen viime aikoina saanut itseni melko kiireiseksi, mikä on yleisesti hyvä asia adoption odottamisen kannalta: Paljon Tekemistä = Vähemmän Ajattelua. Silti välillä jotkut asiat vievät keskittymiseni. Salaa mietin sitä, että ehkä lapsemme on jo syntynyt ja pohdin mitä hän tekee nyt. Samalla suren sitä, että hän ei voi olla luonamme.

Nämä Jenni Vartiaisen sanat uppoavat minuun aika voimakkaasti ja on vaikea olla kyynelehtimättä.


Ehkä tuuli leikkii lapsemme hiuksillaan juuri nyt.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin.. tai sitten teidän lapsenne ei ole vielä syntynytkään, vaan on vasta tulossa. :) Koska ainakin osa adoptiolapsistahan on kuitenkin aika nuoria.

Anonyymi kirjoitti...

Olen sama anonyymi kuin yllä. Ajattelin vain kysyä adoptiota pohtineena ihmisenä, että oletko muuten huomannut: adoptiovanhempia ei kukaan tunnu kadehtivan? Itse ihmettelen kovasti tätä millaisin reaktioin ihmiset ottavat vastaan ajatuksenkin adoptiosta: on kuin ottaisivat osaa tai jotain. Valittaisivat surua. Tämä ainakin on mun kokemukseni. Kai aika monelle ihmiselle adoptio on jonkinlainen "lohdutuspalkinto", kun biolasta ei tullut. Kummallista!!

(Ei siksi että odottaisin ihmisten kadehtivan tms, kunhan vaan ihmettelen.)

Anonyymi kirjoitti...

samaa biisiä volaan minäkin... anonyymi täältä jostakin

Mayo kirjoitti...

Odotuksen ILOA sinulle : ) Ymmärrän kyllä sen jäytävän olotilan, jolle ei siis voi itse mitään eikä millään tavalla vaikuttaa tilanteen muutumiseen. Runot auttavat kuten tuo kaunis sanoitus : )

Anonyymille sanoisin, että oikeassa olet tuon kadehtimisen suhteen, mutta tilanne muuttuu. Kun olimme saaneet lapsen ja varsinkin toisen, alkoi kateus. Kaikki meni ilmeisesti liian hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

välillä sydämeni aivan pakahtuu onnesta, kun ajattelen tulevaa a-lastani. jos ihmiset näkisivät sydämeeni niin kyllä vähän kadehtisivat ;)

Green Turtle kirjoitti...

Varmasti löytyy ihmisiä, jotka ajattelevat että adoptio on lohdutuspalkinto, itsekin olen havainnut semmoista ilmapiiriä tietyistä suunnasta. Mutta en halua uskoa että kaikki ajattelevat niin. Itselleni tuo ei todellakaan ole niin, odotan todellakin Adoptiolasta.

Ihana kommentti Anonyymi tuon sydämen onnen tunteesta, sait mulle hymyn huulille:) Näin se voi olla, että vähän kadehtisivat!

Ja Mayo kiitti kannustuksesta!

Rouva M kirjoitti...

Itselleni tulee myös tuosta biisistä aina adoptiolastaan odottavat mieleen. En edes osaa ajatella että se kertoisi jostain muusta :)

Kyllä se teidän vuoro tulee vielä! Ja sitten voit hymyillen miettiä odotusaikaa. Olen ihan varma siitä.

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäisen kerran biisin kuultuani ajattelin että se kertoo menetetystä lapsesta, sen jälkeen alkoi tuntua että laulu kertoo lapsen odottamisesta, kaipaamisesta. Oma, adoptoitu tai sijoitettu.

Odotusta kuitenkin, toisilla lyhyempi ja toisilla pidempi:)