maanantai 1. helmikuuta 2010

Ensimmäinen adoptioneuvontakäynti

Ensimmäinen adoptioneuvontäkäynti kyllä jännitti. Olin jotenkin saanut päähäni että kaikki hakijat ovat epäkelpoisia vanhempia kunnes toisin todistetaan ja  pelkäsin, että olisi pitänyt pystyä erityisesti todistamaan että ollaan kuitenkin ihan hyviä tyyppejä. Ehkä tunne johtui neuvontaan liittyvästä alkuinfosta, jossa kyllä vietiin luu kurkkuun niille, jotka eivät ole varmoja siitä ovatko valmiit adoptioon. Infossa kun puhuttiin vain ongelmista ja siitä kuka on tarpeeksi hyvä vanhempi adoptiolapselle. Rivien välissä luki, että kukaan ei olisi, tai ainakin sillä hetkellä tuntui siltä. Lisäksi ennakkoasennetta saattoi lisätä se, että olimme juuri nähneet mediassa (tv)  hakijan, jolta vietiin mahdollisuus edes aloittaa adoptioneuvonta sen vuoksi, kun mies istui rullatuolissa. Ohjelmassa sosiaalijehu järkeili päätöstä kovasti, mutta en pystyisi allekirjoittaa hänen arvojaan.

Alkuinfosta saadun perhelomakkeen "miksi haluamme lapsen"-kysymys tuntui kompakysymykseltä kaikkien  kokemusten jälkeen. Mutta onko tuohon lapsi-kysymykseen oikeata vastausta? Pitäisikö olla jotenkin erityinen tarve haluta lapsi, mikä on tarpeeksi hyvä syy? Ihminen, joka vahingossa tulee raskaaksi, mikä on hänen vastauksenssa? Tai hänen, jonka toivottu raskaus tapahtuu helposti?

Kaikista nihkeistä ennakko-odotuksista huolimatta ensimmäinen neuvontakäynti meni hyvin. Olimme pelänneet etukäteen etenkin lääkärintodistuksen hylkäämistä, mutta sosiaalityöntekijä sivutti todistuksen nopeasti, kuulemma sen puolesta voitaisiin jatkaa. Muutenkin sosiaalivirkailija oli mukava, ei ollenkaan semmoinen pelottava täti, kun tv-ohjelmassa. Hän vaikutti siltä, että haluaisi antaa meille adoptiolapsen, kuin hän olisi ollut meidän puolellaan, vaikka emme vielä tuntenneet. Hän sai meidät tuntemaan meidät ihan kelvollisiksi ihmisiksi. Ehkä me vastasimme "oikein" tuohon lapsi-kysymykseen?

Neuvontakokemukset kyllä muutti ajatustani adoptioon liittyvistä sosiaalityöntekijöistä, korjasi sen kuvan, minkä mediamaailma oli rikkonut. Ainakin meidän kokemuksemme oli hyvä, ja uskonkin, että he ovat ensisijaisesti mukavia tyyppejä. He antavat myös perspektiivä siihen, millaisessa kodissa lapsella on hyvä olla. Jos siis kritisoin adoptioprosessia, kritiikki koskee itse prosessia ja siihen liittyvässä turhassa byrokratiassa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, että eka neuvontakerta olikin positiivinen kokemus! Onneksi olkoon tärkeän askelen johdosta!

En muista, mitä me silloin joskus kirjoitimme tuohon miksi haluatte lapsen -kysymykseen. Tuntuu, että siihen kohtaan voisi vain todeta, ettei mitään niin halua kuin perheeseensä (parisuhde lasketaan perheeksi, eikö niin?) lapsen ja itsesään lapsen vanhemman, tai sitten luetella niin paljon asioita, ettei siihen mikään kaavake riitä.

Koska teillä on seuraava neuvontakäynti? Oletteko jo miettineet, minne paperinne lähtevät, vai jäävätkö ne kotimaahan?

Utelee Almanakka

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä neuvontaan, siitä se alkaa:)
Kaikkein tärkeintä on, että jaksatte itse uskoa ja luottaa itseenne vanhempina.
Meillä tuhisee ja nukkuu tuossa vieressä superihana hiljattain kotiin päässyt lapsi. Jos emme olisi itse sitkeästi jatkaneet, lannistuksista huolimatta, hän ei siinä olisi. Olo on kiitollinen ja helpottunut.
Voimia!

Green Turtle kirjoitti...

Moikka Almanakka! Itseasiassa muistelin pitkän ajan takaista ensimmäistä neuvontakäyntiä, mun jutut ei välttämättä mene ihan kronologisesti;) En ole aikoinaan kirjoittanut omia tunteita tuohon aikoihin, ja nyt jälkeen päin välillä tekee mieli kirjoittaa niistä. On sitten jotain muistoja jälkeenpäin.

Välillä mietin että mitä kaikkea blogiin uskaltaa kertoa, ettei heti tunnistettaisiin. Mietin jo, onko jo liikaa. Sen verran voin sanoa, että ulkomaille paperit jossain välissä.

Mitä sinulle ja pienokaisille kuuluu? (ps. voi myös laittaa sähköpostia jos siinä uskaltaisi kirjoittaa vähän enemmän...)

almanakka kirjoitti...

Heh, tajusin vasta edellisen kommentin laitettuani, että olen tainnut udella teidän kohdemaata jo aiemmin. Sama pää kesät, talvet... Laitankin sulle sähköpostia ihan just!

Green Turtle kirjoitti...

Moi Anonyymi ja kiitos kannustuksesta. Ja onneksi olkoon adoptio(?)lapsen johdosta, ihanaa että hän on luonasi!