Antti Kaikkosen adoption kariutumisesta on noussut mediakohu ja tämä aihe tuntuu jakavan mielipiteitä. Jo kauan on ollut tiedossa, että hän saattaa saada rikossyytteen, mutta silti adoptioprosessi on jatkunut tähän saakka. Adoptionhakijana olen miettinyt, että onko sittenkin poliitikolla erityisvapauksia kun prosessia ei ole jäädytetty tai lopetettu jo aikaisemmin vaikka varmasti adoptioviranomaisilla on ollut tieto asiasta ja muut adoptionhakijat joutuvat selvittelemään pikkuasioitakin.
En sinänsä halua ottaa kantaa siihen onko Kaikkosten adoptioprosessin jäädytys oikeutettu vai ei. Totta on kuitenkin se, että viranomaiset kyselevät asioita muiltakin adoptiohakijoilta ja joskus tämä johtaa ylimääräiseen odotukseen. Monelta adoptionhakijalta pyydetään lisäselvityksiä toinen toisensa perään ja jotkut taas ovat jo lähtökohtaisesti kelvottomia adoptiotaipaleelle ominaisuuksiensa takia jotka eivät suoraan vaikuta kykyyn olla hyvä vanhempi. Prosessi pitkittyy aina kun lisäselvityksiä vaaditaan ja laaditaan. Lisäselvitykset ovat usein aikaavieviä kun selvitellään eri tahoilta ovatko hakijat sopivia aloittamaan tai jatkamaan prosessia. Kaikki selvitykset pitkittävät prosessia entisestään, toiset enemmän, toiset vähemmän. Esimerkiksi syöpähoitojen loppumisen jälkeen pitää odottaa usean vuoden karenssiaika ennen kuin voi aloittaa prosessin. Joku toinen taas tulee raskaaksi ja saa keskenmenon kesken prosessin ja sen jälkeisiä henkisiä traumoja joudutaan selvittelemään viranomaisille vaikka asia olisi rankka sellaisenaankin. Joku taas saattaa erota ja aloittaa prosessin uudelleen alusta yksinhakijana ja se tekee odotusajasta melkein mahdottoman pitkän. Pitkittyneiden odotusaikojen takia jollekin puolestaan tulee ikä vastaan. On siis lukuisia syitä minkä takia adoptio viivästyy ja mahdollisesti peruuntuukin ja rikossyyte on vain yksi niistä. Jokainen ”kyseenalainen” hakija joutuu selvittämään tilanteen viranomaisten kanssa ja taistella oman sietokykynsä rajamailla tätä adoptiopyörää vastaan.
Nyt kun Kaikkosten adoptio on jäädytetty kohdemaassa oikeudenkäyntiin asti, niin kuulostaa siltä että normaali viranomaiskäytäntö on tapahtunut. Eri asia on sitten se, että ovatko adoptioprosessin käytännöt oikein ja sitä hoitavat viranomaiset aina oikeassa. Julkisuuden henkilönä Kaikkosen tilanne on vain erilainen kuin suurimmalla osalla hakijoista koska media on kiinnostunut aiheesta ja hyvä niin. Myös suuren yleisön myötätunto pariskuntaa kohtaan heräsi tämän takia. Jos joku alunperin piti oikeusjupakkaa ikävänä, niin tämän jälkeen mahdollisesti ajattelee, että ei se nyt niin iso juttu sitten ollutkaan. Ihmiset näyttäisivät ajattelevan, että ei tämä tapaus eivätkä monet muutkaan adoptionhakijoiden tapausten erityispiirteet suoraan vaikuta kykyyn olla hyvä vanhempi. Jotkut puolustavat Kaikkosten adoptio-oikeutta ja ovat vahvasti sitä mieltä, että parin oikeutta on loukattu, sillä syyte ei ole vielä tuomio. Joidenkin mielestä myös adoptiolaki on auttamattomasti vanhentunut ja pienten asioiden ei pitäisi vaikuttaa hakijoiden adoptiokelpoisuuteen tai odotusajan pidentymiseen. Monella kuitenkin huomattavasti pienempikin asia on siihen vaikuttanut.
Silloin kun adoptioprosessi on jäissä eikä lopetettu, niin hakija voi saada adoptiolapsen myöhemmin jos ei tule lisää mutkia matkaan. Hermoja odottamiseen kuitenkin tarvitaan, koska prosessi on lyhimmilläänkin pitkä ja valmiiksi stressaavasta prosessista voi tulla henkisesti täysin mahdoton. Voi vain spekuloida Kaikkosten tapauksessa mitä ylimääräinen odotus ajallisesti tarkoittaa. Jos paperit ovat lähteneet kohdemaahan vasta vähän aikaa sitten, niin todennäköisesti odotusta olisi ollut vielä paljon jäljellä ja voi olla että rauennut syyte ei edes vaikuttaisi lopulliseen odotusaikaan.
On Kaikkosten tapauksesta tai muista jäädytetyistä tai lopetetuista adoptioprosesseista mitä mieltä tahansa, niin se ei kuitenkaan vähennä niitä inhimillisiä tunteita joita hakijat käyvät läpi kun adoptioprosessi mahdollisesti loppuu kesken kaiken. Pitää olla aika kylmä ihminen jos ajattelee että lapseton on saanut mitä ansaitsee. Vaikka kyseenalaisuuksiakin olisi tapahtunut, niin silti en toivoisi kenelläkään jokseenkin täyspäiselle ihmiselle sitä että hartaasti toivottu lapsi ei saapuisikaan, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen. Harva ulkopuolinen kuitenkaan osaa kuvitella mielessään kuinka rankka tämä prosessi on, varsinkaan jos toivottua lopputulosta ei tule. Joku ehkä osaa kuvitella mielessään kuinka suuri suru on synnyttää kuollut lapsi, mutta kuinka moni kykenee ymmärtämään adoptiokeskenmenon ja siihen liittyvät tunteet? Löytyykö silloin tukea yhteiskunnalta tai läheisiltä?
En sinänsä halua ottaa kantaa siihen onko Kaikkosten adoptioprosessin jäädytys oikeutettu vai ei. Totta on kuitenkin se, että viranomaiset kyselevät asioita muiltakin adoptiohakijoilta ja joskus tämä johtaa ylimääräiseen odotukseen. Monelta adoptionhakijalta pyydetään lisäselvityksiä toinen toisensa perään ja jotkut taas ovat jo lähtökohtaisesti kelvottomia adoptiotaipaleelle ominaisuuksiensa takia jotka eivät suoraan vaikuta kykyyn olla hyvä vanhempi. Prosessi pitkittyy aina kun lisäselvityksiä vaaditaan ja laaditaan. Lisäselvitykset ovat usein aikaavieviä kun selvitellään eri tahoilta ovatko hakijat sopivia aloittamaan tai jatkamaan prosessia. Kaikki selvitykset pitkittävät prosessia entisestään, toiset enemmän, toiset vähemmän. Esimerkiksi syöpähoitojen loppumisen jälkeen pitää odottaa usean vuoden karenssiaika ennen kuin voi aloittaa prosessin. Joku toinen taas tulee raskaaksi ja saa keskenmenon kesken prosessin ja sen jälkeisiä henkisiä traumoja joudutaan selvittelemään viranomaisille vaikka asia olisi rankka sellaisenaankin. Joku taas saattaa erota ja aloittaa prosessin uudelleen alusta yksinhakijana ja se tekee odotusajasta melkein mahdottoman pitkän. Pitkittyneiden odotusaikojen takia jollekin puolestaan tulee ikä vastaan. On siis lukuisia syitä minkä takia adoptio viivästyy ja mahdollisesti peruuntuukin ja rikossyyte on vain yksi niistä. Jokainen ”kyseenalainen” hakija joutuu selvittämään tilanteen viranomaisten kanssa ja taistella oman sietokykynsä rajamailla tätä adoptiopyörää vastaan.
Nyt kun Kaikkosten adoptio on jäädytetty kohdemaassa oikeudenkäyntiin asti, niin kuulostaa siltä että normaali viranomaiskäytäntö on tapahtunut. Eri asia on sitten se, että ovatko adoptioprosessin käytännöt oikein ja sitä hoitavat viranomaiset aina oikeassa. Julkisuuden henkilönä Kaikkosen tilanne on vain erilainen kuin suurimmalla osalla hakijoista koska media on kiinnostunut aiheesta ja hyvä niin. Myös suuren yleisön myötätunto pariskuntaa kohtaan heräsi tämän takia. Jos joku alunperin piti oikeusjupakkaa ikävänä, niin tämän jälkeen mahdollisesti ajattelee, että ei se nyt niin iso juttu sitten ollutkaan. Ihmiset näyttäisivät ajattelevan, että ei tämä tapaus eivätkä monet muutkaan adoptionhakijoiden tapausten erityispiirteet suoraan vaikuta kykyyn olla hyvä vanhempi. Jotkut puolustavat Kaikkosten adoptio-oikeutta ja ovat vahvasti sitä mieltä, että parin oikeutta on loukattu, sillä syyte ei ole vielä tuomio. Joidenkin mielestä myös adoptiolaki on auttamattomasti vanhentunut ja pienten asioiden ei pitäisi vaikuttaa hakijoiden adoptiokelpoisuuteen tai odotusajan pidentymiseen. Monella kuitenkin huomattavasti pienempikin asia on siihen vaikuttanut.
Silloin kun adoptioprosessi on jäissä eikä lopetettu, niin hakija voi saada adoptiolapsen myöhemmin jos ei tule lisää mutkia matkaan. Hermoja odottamiseen kuitenkin tarvitaan, koska prosessi on lyhimmilläänkin pitkä ja valmiiksi stressaavasta prosessista voi tulla henkisesti täysin mahdoton. Voi vain spekuloida Kaikkosten tapauksessa mitä ylimääräinen odotus ajallisesti tarkoittaa. Jos paperit ovat lähteneet kohdemaahan vasta vähän aikaa sitten, niin todennäköisesti odotusta olisi ollut vielä paljon jäljellä ja voi olla että rauennut syyte ei edes vaikuttaisi lopulliseen odotusaikaan.
On Kaikkosten tapauksesta tai muista jäädytetyistä tai lopetetuista adoptioprosesseista mitä mieltä tahansa, niin se ei kuitenkaan vähennä niitä inhimillisiä tunteita joita hakijat käyvät läpi kun adoptioprosessi mahdollisesti loppuu kesken kaiken. Pitää olla aika kylmä ihminen jos ajattelee että lapseton on saanut mitä ansaitsee. Vaikka kyseenalaisuuksiakin olisi tapahtunut, niin silti en toivoisi kenelläkään jokseenkin täyspäiselle ihmiselle sitä että hartaasti toivottu lapsi ei saapuisikaan, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen. Harva ulkopuolinen kuitenkaan osaa kuvitella mielessään kuinka rankka tämä prosessi on, varsinkaan jos toivottua lopputulosta ei tule. Joku ehkä osaa kuvitella mielessään kuinka suuri suru on synnyttää kuollut lapsi, mutta kuinka moni kykenee ymmärtämään adoptiokeskenmenon ja siihen liittyvät tunteet? Löytyykö silloin tukea yhteiskunnalta tai läheisiltä?
7 kommenttia:
Minä kuulun niihin harvoihin adoptiovanhempiin, joitten mielestä tapauksessa toimittiin väärin. Syyte ei ole tuomio, ja jos ei olisi kyse julkkiksesta, kukaan ei edes tietäisi, että syyte on niskassa. Mistään papereista se ei näy, eikä minulle ainakaan olisi tullut mieleenkään, että syyte on asia, josta pitää ilmoittaa. Tuomiosta joo, mutta syytteestä ei. Eri asia olisi, jos kyse olisi jostain hirveästä syytteestä, kuten murhasta. Silloin tyyppi olisi joko syyllinen tai sitten niin ahdistunut (järkyttävää joutua syyttömänä syytetyksi tuollaisesta), ettei hänestä olisi ryhtymään vanhemmaksi.
Mutta talousrikos.. En minä ainakaan siitä stressaisi. Joko tietäisin saavani ansioni mukaan tai sitten luottaisin siihen, että oikeus toteutuu ja syyte hylätään. Toki tästä pariskunnasta ja heidän ahdistuneisuudestaan en tiedä. Voihan olla, että he ovat hyvinkin ahdistuneita ja siksi on aiheellista jäädyttää prosessi.
Mutta jos hirveää stressiä ei ole, asia meni kyllä pahasti pieleen. Tämä on minun vakaa ja vankkumaton mielipiteeni. :)
Tämä aihe yleensä että mikä syy vaikuttaa prosessiin ja mikä ei on aika vaikea.Kuka stressaa mitäkin asiaa ja kuinka paljon. Ilmeisesti vaikka oman talon rakentaminenkin voi vaikuttaa prosessiin.Se on sitten eri asia että stressaako esim oman talon rakentaminen vai ei ja kuinka paljon.
Ilmeisesti kaikkien maiden omat kriteerit vaikuttaa myös, ja niihin tämän maan sosiaalityöntekijät eivät voi vaikuttaa. itse mietin sitä että kuka päättää mitkä asiat tosiaan ilmoitetaan kohdemaahan ja onko siis itse oltava aktiivinen ilmoittelussa kohdemaahan.Onko ohdemaista ilmoitettu seikkaperäisesti asiat jotka heille on raportoitava.
Muutenkin mietin sitä että kuinka aktiivisesti ihmiset todella ilmoittelevat kaikista muutoksistaan jos seurauksena tosiaan on se että todella pienistäkin asioista prosessi lykkääntyy.
Tuohon vielä että vaikuttaako jo pelkkä epäily rikoksesta. Toisaalta ihminen on sitten vasta syyllinen kunnes hänet syylliseksi todetaan , ei ennen. Se on taas jo ihan eri juttu että kuinka paljon todellisuudessa ihmiset stressaa missäkin tilaneessa. Se onkin jo vaikeammin määriteltävä.
Joka tapauksessä on hyvä että asioita pohditaan ja puhutaan asioista ääneen ja myös palvelunantajien on sitten mietittävä omia kriteereitään ja perusteluja toiminnalleen.Ja nythän palvelunantaja on lähtenyt yleisen tason keskustelun tasolla perustelemaan asioita miksi toimitaan mitenkin. Tämä on hyvä asia.Tätä pitäisi olla enempi.
E
Oletteko nyt täysin varmoja, että adoptioprosessi on jäädytetty Suomen päässä vai voisiko olla esimerkiksi siten, että tieto rikossyytteestä on ilmoitettu Etelä-Afrikkaan ja sieltä päässä on pyydetty lisäselvityksiä tilanteesta ja prosessi on siten keskeytynyt?
Mä ymmärsin lehtien perusteella, että nimenomaan Etelä-Afrikkaan on ilmoitettu ja sieltä tämä päätös. Mediassa voi tietenkin olla harhaanjohtavaa tietoa, tietoni on lehdista eli saatan olla väärässä.
Suomesta on annettu ehdoton komento ilmoittaa Etelä-Afrikkaan. Ja siellä sitten jäädytettiin prosessi.
Näin minä olen käsittänyt. Mutta tosiaan jos kyse olisi tavistyypistä, kukaan ei olisi voinut komentaa ilmoittamaan asiasta, koska kukaan ei olisi siitä tiennyt.
t: ensimmäinen anonyymi
Mitä teille kuuluu?
T. lukijasi
Heippa! Kiitos viestistäsi, uusimmassa kirjoituksessani kerron mitä meille kuuluu, eli oikein hyvää!
Lähetä kommentti