Huonompia vanhempia?

Sattumalta törmäsin suorastaan absurdiin artikkelin siitä, miten adoptio evättiin Kreikassa pariskunnan vegetarismin vuoksi. Onhan se tietenkin kauheaa jos pariskunta syöttää lapsille vaan kasviksia, eihän niistä vanhemmiksi ole! Samalla logiikalla lihavat adoptiohakijat syöttävät väistämättä lapsiaan niin että heistä tulee lihavia ja sairaita ja sohvaperunavanhemmat taas pitävät huolen siitä ettei lapsi käy koskaan ulkona. Laihat hakijat puolestaan näännyttävät lapsensa nälkään.

Suomessakin evätään vuosittain joitakin adoptiohakemuksia. Olisi mielenkiintoista tietää millaisia perusteita epäämiselle on, niistä ei paljon puhuta. Jotenkin olen ajatellut että epäämiseen tarvitaan aika rankat perusteet, eivätkä pelkkään idealismiin perustuvat aatteet riitä kieltämiseen. Olen ajatellut että epäämiset johtuvat pääosin hakijan terveyteen tai ikään liittyvistä syistä, mutta tietoa minulla ei ole.

Palvelunantajien kertomusten perusteella adoptiolupahakemusten lisäselvityspyyntöjen määrä on suurehko. Suurin osa adoptiolupahakemuksista menee kuitenkin lopulta läpi. Adoptioprosessi on niin pitkä, että jokainen ylimääräinen kuukausi tuntuu ikuisuudelta. Välillä tuntuu siltä että lisäselvityksiä pyydetään myös vanhemmuuden kannalta epäolennaisista asioista. Kun valtaa on, sitä käytetään. Lopulta kuitenkin tavalliset ihmiset niitä lupia saavat, pitkän odotuksen jälkeen.

Uskon kuitenkin että pääosin adoptiotyöryhmä tekee hyvää työtä lasten oikeuksien turvaamiseksi. Mutta silloin kuin selvitetään mahdollisesti epäolennaisia tietoja tai pyydetään samoja tietoja uudelleen ja uudelleen, saako lapsi tämän myötä paremmat vanhemmat? Adoptioneuvonta on kuitenkin melko suppea katsaus hakijoiden todellisiin persooniin ja kasvatusmahdollisuuksiin ja ainahan voi käydä niin, etteivät ne paperilla ihanteelliset hakijat olekaan niin ihanteellisia vanhempia.

Vaikka minusta tämä juttu kasvissyöjäpariskunnan adoptioluvan kieltämisestä on aika surkuhupaisa, voi olla että tuota pariskuntaa ei naurata ollenkaan. Vaikka adoptioprosessissa joskus voi törmätä kyseenalaisiin vaatimuksiin, niin tuo vie silti voiton kaikesta muusta. En oikeastaan jaksa edes uskoa siihen että tämä olisi totta tai koko kuva asiasta ja ettei tämä tapaus olisi ainakaan loppuun käsitelty. Toivottavasti ei. Ainakaan jos kasvissyönti oli hakijoiden ainoa ”pahe”.

P.S. Tunnen kasvissyöjä-äidin jonka lapsi ei ole kasvissyöjä ja lihavan isän jonka lapsi on laiha :)

Äitienpäivä vs Lapsettomien lauantai?

Äideillä on kerran vuodessa päivä jolloin tienvarsimainokset, tv, lehdet, radiot ja kauppakeskukset hehkuttavat tätä äitien päivää jo monta viikkoa ennen h-hetkeä. Liput liehuvat ja äidille toivotetaan onnea maailman tärkeimmästä tehtävästä, äitiydestä. Ravintoloihinkaan ei ole oikein menemistä ellei ole itse äiti. Äidit pyörittävät tätä maailmaa, sanoi taannoin myös tuttuni, äiti itsekin. Kaunista, eikö totta?

Äitienpäivänä koen, kuten moni meistä lapsettomista, loputonta tyhjyyttä. Miksi toinen saa olla äiti ja minä en? Tuleeko meille lasta koskaan, onko minulla edes oikeutta toivoa sitä, vai olenko yksinkertaisesti vain viallinen yksilö? Ovatko äidit jotenkin parempia ihmisiä kun me lapsettomat kun heitä niin hehkutetaan, joka paikassa? Äidit rulettaa ja me olemme kakkosina kaikessa?

Onneksi meille lapsettomillekin on tehty oma päivä, lapsettomien lauantai. Silti lapsettomien lauantai tuntuu lähinnä vitsiltä, varsinkin kun se on juuri ennen äitienpäivää. Lapsettomien lauantaina on jo aloitettu äitienpäivän juhlinta, "Parhaat lahjavinkit äidille" - plakaatit koristavat lapsettomien lauantaita minne tahansa katsookin ja kukkakaupatkin ovat auki vain Äitejä varten. Jos satunnaisesti valitulta henkilöltä kysytään mikä on lapsettomien lauantai, niin harva varmaankaan sen tietää, eiköhän se ole meidän oma juttu vaan. En edes tiedä mistä tämä päivä on saanut alkunsa, olen kuullut siitä vain Simpukka-yhdistyksen ja blogien kautta.

Tänään Facebook on täynnä onnitteluita äidille, mutta kuka oikeasti päivittää statukseensa onnittelut lapsettomien lauantaista? Minä en ainakaan vaikka kuinka haluaisin. Meitä lapsettomia ihmisiä on pilvien pimein, mutta muistaako kukaan meitä yhtenäkään päivänä vuodessa oikeasti? Kaikkein surullisinta on mielestäni että juuri äidit eivät meitä koskaan muista koska he ovat unohtaneet millaista olla lapseton.

Silti tänä päivänä ei muu auta kuin katsoa tulevaisuuteen ja olla onnellinen omasta äidistä. Oma äitini sanoo että ei pidä äitienpäivästä ollenkaan koska silloin on kauhea häly joka paikassa. Kiitos äiti, en minäkään.