Yksi adoptio-odottajan raskaimmista asioista on minusta se, että lapselle ei ole vuoronumeroa eikä takuuta siitä että tuleeko lasta koskaan. Toisten lapsiesitykset tuovat lohtua, koska ne kertovat adoptiojonojen liikkuvan, mutta toisaalta ne saattavat myös tuoda lisää paineita omasta tilanteesta. Silloin kun itseään reilusti aikaisemmin adoptioprosessin aloittanut hakija saa lapsitiedon, tulee väkisinkin mieleen että miksi me emme kelpaa vaan joudumme edelleen odottamaan, ehkä ikuisesti.
Olen kuullut monen jo adoptiolapsen saaneen kertovan, että lapsi oli matchatty selkeästi juuri oikeaan perheeseen ja että lapsi tuntuu juuri oikealta. Palvelunantaja kertoo, että lapselle etsitään sopivaa perhettä, siksi adoptiolapsella ei ole vuoronumeroa ja kovasti kaikki painottavat että lapset eivät tule järjestyksessä. Mutta mitkä ovat nämä maagiset kriteerit lapsien ja vanhempien yhdistämisessä? Miksi toiset perheet saavat lapsitiedon toisia nopeammin? Onko niin että parhaat hakijat saavat parhaat lapset ensin?
Odotusahdistuksessani aloin tutkia löytyykö netistä mitään matchaykseen liittyvää materiaalia ja löysin lopulta mielenkiintoisen artikkelin Answering a call, jossa kerrotaan best practices-tyylisiä ohjenuoria siitä miten lapsi ja perhe saatetaan yhteen. Artikkelissa kerrotaan mm matchayksen historiaa ja nykykäytäntöjä. Artikkelin mukaan aikoinaan matchayksen tärkeimpinä kriteereinä pidettiin fyysisiä ominaisuuksia kuten rotua, ihon väriä, pituutta ja hiusten väriä, myös äly on ollut tärkeässä roolissa ja uskonto on ollut jopa tärkein kriteeri. Silloin ei tullut mieleenkään että valkoinen pariskunta olisi ottanut ”vääränvärisen” lapsen. Nykyään matchaykseen on tullut käyttöön uusia menetelmiä ja fyysisten ominaisuuksien sijaan pidetään tärkeimpinä mm. vanhempi-lapsi yhteensopivuutta, henkilökohtaisia vahvuuksia, elämäntapaa, lapsen erityistarpeita ja perheen odotuksia. Suvaitsevaisuus erilaisiin käytöksiin, joustavuus ja realistiset toiveet lapsesta ovat artikkelin mukaan avainsanoja. Myöskään hakijan vammaisuus tai yksinhuoltajuus ei vaikuta kykyyn olla hyvä vanhempi.
Kuulostaapa hienolta, eivätkö täydellisimmät vanhemmat saakaan adoptiolapsia nopeimmin? Onko sittenkin niin että adoptiohakijan ei tarvitsekaan olla täydellinen, vaan hyvä hakija on kokenut myös vastoinkäymisiä ja selviytynyt niistä ja on riittävän joustava? Artikkelin mukaan näin on. Kaikki lapset ovat samanarvoisia eikä lapsia voi laittaa paremmuusjärjestykseen ja sen takia myöskään adoptiomatchayksessä ei mielestäni pitäisi laittaa lapselle eikä hakijalle leimaa otsaan ”huono lapsi koska huonot vanhemmat odottivat sinua niin kauan” vaan puhua kaikista adoptiolapsista samanarvoisina.
Jos siis unohdetaan hakijoiden ja lasten paremmuusjärjestys, niin miten ihmeessä sitten matchays lopulta tapahtuu? Miten esimerkiksi tuo utopistiselta kuulostava vanhempi-lapsi yhteensopivuus ja elämäntapa testataan jos lapsi asuu toisella puolella maailmaa lastenkodissa ja hakija puolestaan muutama rivi tekstiä kotiselvityksessä? Periaatteessa tuo yhteensopivuus kuulostaa hienolta, musikaalinen hakija matchataan musiikista tykkäävään lapsen kanssa, vilkas lapsi puolestaan urheilulliseen perheeseen ja käytösongelmainen lapsi perheeseen joka on hyvin kärsivällinen. Hmm, näinköhän? Ehkä myös se lapsi joka ei ole koskaan musiikista kuullut kokee musiikillisen herätyksen sopivassa perheessä ja toisaalta se alun perin musikaalinen lapsi ei myöhemmin olekaan siitä kiinnostunut. Hakijakin voi periaatteessa kertoa sosiaalityöntekijälle neuvontavaiheessa mitä haluaa ja nämä vuosien takaiset tekstit jäävät elämään omaa elämäänsä toisella puolella maailmaa. Siellä kohdemaan adoptiovastaava lukee hakijoiden kotiselvityksen ja muodostaa kuvan perheestä, sitten lukee lapsen todennäköisesti kovin puutteelliset tiedot ja matchaa. Ehkä tutkii kovin tarkasti, ehkä hutiloi. Ehkä onnistuu, ehkä ei.
Vaikka kuinka puhutaan että matchays on tarkkaa puuhaa, epäilen. Lastenkotilapsista kuten muistakaan lapsista ei välttämättä pysty sanomaan pienenä millainen hän tulee olemaan myöhemmin, joten uskon että matchays on paljolti arpapeliä vaikka perheet kokisivatkin että lapsi on tullut oikeaan perheeseen. Uskon että matchays on paljon sattuman, Jumalan, Merenhengen ja adoptiotyöntekijöiden ”mustatuntuu”-fiilistä ja siten tavallista paperityötä vain. Onnellinen on se, joka kokee ja tuntee että valinta oli oikea.
“Many willing families are already available
and interested in being adoptive parents, but
agencies are ruling them out on the basis of reasons
that may be more important to the social
worker than the child.”
3 kommenttia:
Moi! Yritin jo aiemmin jättää kommentin muta taisin tehdä jotain väärin kun ei tullut perille. Itse ajattelen myös että matchays on aika lailla arpapeliä. Jonkin verran sitä voidaan tehdä mutta loppupelissä aika vähän. Ja varsinkin jos matchaajat ja perhe ei edes tunne toisiaan tai lapsen biologisia vanhempia ja voiko edes silloinkaan vaikka tuntisikin. Mutta toisaalta syystä tai toisesta sitä tehdään ja kai se on hyväksi koettu koska niin toimitaan koska varmaan jotain pulmia sillä varmaan on ratkaistukin. Toisaalta osa lapsista on ihan lähes vauvoja niin siksikin matchays on vaikeaa. Uskon että tärkeistä lapsen sijoituksen onnistumisessa on vanhempien valmiuksien selville saaminen ja motivaation selvittäminen, että millä mielellä ja miksi ovat adoptiota hakemassa. mikä toki sekään ei välttämättä ole helppoa, koska ei aina itsekään tiedä kaikkia omia motiivejaan niin syvällisesti. Ja kuka määrittää mikä motiivi on toista parempi.kai sosiaalityöntekijöilläkin on joku kaava minkä mukaan toimii ja mitä sitten tilanteen mukaan soveltavat sekä joku tuntuma siitä mitkä asiat voivat pulmia tuoda ja mikä asia voi koitua lapsen ja vanhemman välillä liian suuresi pulmaksi pitkässä juoksussa.Toisaalta ei biologisessa vanhempilapsi suhteessa kaikki mene aina hyvin.
Kuitenkin suurin adoptioista on varsin hyvin sujuvia ja vanhemmat ja lapset matchaa hyvin yhteen. Vähemmistö varmaan on niitä missä on ylitsepääsemättömiä pulmia mistä saa lukea sitten ikävinä esimerkkeinä erilaislta palstoilta.
E
Kiitos mielenkiintoisesta pohdinnasta jälleen! Meille on matchattu kaksi maailman ihaninta ja täydellisintä lasta, erityistarpeisina molemmat. Kumpikin lapsiesitys oli oikeasti sattuman sanelema juttu, lasten ominaisuudet ja meidän toiveemme vain kohtasivat. Jos joku olisi hiukan viivytellyt tai hiukan kiirehtinyt byrokratian rattaissa, täällä tai siellä kaukana, meillä olisi ehkä ihan eri lapset. Ihan kamalaa ajatellakin, niin sopivilta ja omilta nuo tuntuvat.
Kaikissa kontakteissa matchaystä ei tehdä suomalaisesta näkökulmasta kovin hienosti, mutta joissain kontakteissa taas sijoituksissa on oikeasti paljon ajatusta mukana. Lapsiperheet ja ensimmäistä lasta odottavat perheet ovat usein aika erilaisia. Osalle lapsista on selvästi hyväksi että pääsevät ainokaisiksi, osa taas hyötyy isommista sisaruksista. Hienointa minusta on, kun "vaikeammin sijoitettava" lapsi löytää kodin, jossa hyvin menestyy. Osa erityistarpeista on sellaisia, että kotienkin on hyvä olla aika erityisiä. Joskus tekee mieli sanoa että vau, niin hyvä paikka on lapselle löytynyt. Surullista on, jos perhe on toivonut haastavampaa lasta, kuin mihin sitten ihan oikeasti resurssit tai osaaminen riittävät.
Toivotaan pikaista lapsiesitystä teille, Kilppari, olette varmasti ihana ja sopiva perhe jollekin lapselle!
Löysin vasta blogisi ja tuohon matchaykseen uskon liittyvän esim. biovanhempien sanomat toiveet (esim. haluaa perheeseen, jossa on lapsia/ei ole lapsia/ lemmikkieläimiä/ joka asuu maalla/kaupungissa/ jossa vanhemmat on akateemisia/ei-akateemisia tai esim. varakkaita.
En missään nimessä usko, että matchays perustuisi lapsen ominaisuuksiin tyyliin musikaalinen muusikkoperheeseen, vaan paljon raadollisempiin asioihin.
Esim. jos lapsella on diabetes, olen kuullut, että voidaan mielellään sijoittaa diabeetikkoperheeseen, koska osaavat ainakin hoitaa sairautta sitten. Tai veikkaan, että lääkärihakijalle annetaan mielellään lapsi, jolla on joku perussairaus, koska luultavimmin osaa huolehtia hoidosta. Joku psykologi/psykoterapeuttiperhe voisi saada lapsen nopeasti, koska oletetaan, että he pystyvät hyvin hommaamaan terapioita ja jaksavat muutenkin tunne-elämän myrskyjä jne.
Veikkailen, että se matchays on jotain tällaista, en oikein muuhun hirveästi usko. Itse vasta aloittelemassa neuvontaa, mut ehtinyt jo tätäkin miettiä:).
Lähetä kommentti