Pieniä ymmärryksen rippeitä

Adoptioprosessin aikana olen monta kertaa pettynyt vanhojen ystävien tapaan ottaa vastaan adoptiolapsen odottamiseen ja lapsettomuuteen liittyviä asioita. Taannoin kerroin ystävälleni adoptioneuvontakäynnistä jossa käsiteltiin rasismia. Mietin ääneen mitenköhän rankkaa lapsella myöhemmin olisi kun hän kohtaisi rasismia ja mitenköhän sen kanssa pitäisi toimia. Kaverini vastasi nyrpeänä: "Nykyään Suomessa on niin paljon erivärisiä ihmisiä, että kansainväliselllä adoptiolapsella ei varmasti ole mitään ongelmia nykymaailmassa että ihan turha miettiä tuommoisia" ja vaihtoi aihetta.

Ehkä on turha miettiä vielä. Tämä ystävä näki yhden näkökulman mutta ei halunnut miettiä muuta. Eihän asia ole itselleen ollenkaan ajankohtainen. Ehkä vika on vain minussa, kun odotan läheisiltäni enemmän. Että voidaan puhua muustakin kun työstä ja mukavasta vapaa-ajasta. Varsinkin vanhimpien ja lähempien kavereiden kanssa luulisi että muustakin voi puhua. Luulen että ystävyys on sitä, muun muassa. Mutta olen ollut monta kertaa väärässä.

Mutta onneksi välillä sitten saa yllättyä positiivisesti. Voi käydä niin että joku, jota ensimmäisenä ei tulisi mieleen, saattaakin olla henkilö, jonka kanssa pääsee samalle aaltopituudelle tässäkin aiheessa. Tapasin vanhan työkaverin, jonka kanssa kahvitellaan melko harvoin. Hänellä on muutaman vuoden ikäinen lapsi, mutta hän ei todellakaan ole ihminen, joka paijailee jokaista lasta ja pitää jokaista lasta automaattisesti ihanana. Enemmänkin henkilö, joka ei tykkää lapsista (niin hän sanoi aikoinaan), mutta "oma on varmasti eri asia".  Hän sitten sai lapsen, ensi yrityksellään. Ja ihme ja kumma, minulle tuo ei ollut kova paikka. En osaa sanoa mistä johtuu, että joidenkin raskausuutiset ovat minulle neutraaleja tai jopa voin olla onnellinen heidän puolesta kuten tässäkin tapauksessa. Jostain syystä hänelle oli helppoa puhua myös adoptioon liittyvistä tuntemuksistani. Keskustelun aikana hän sanoi mulle että "ymmärrän täysin miltä susta tuntuu". Ensimmäistä kertaa joku sanoi nämä sanat. Eihän hän tietenkään voi ymmärtää täysin, mutta minulle riitti, että hän kuunteli ja yritti ymmärtää eikä vaihtanut aihetta.

Ehkä lapseton ja adoptio-odottaja voi joskus löytää ymmärrystä muualtakin kuin vertaistukiryhmästä, jopa bio-lapsellisten keskuudesta.  Joskus on vaan vaikea löytää sitä, jonka kanssa voi oikeasti keskustella näistä asioista, välillä tuntuu että nämä uskotut ystävät eivät olekaan niitä ymmärtäjiä ja toisinpäin. Ehkä nämä kaverit joiden kanssa ollaan leikitty leikkejä tarhasta lähtien, ei välttämättä ole se paras ymmärtämään näitä adoptio-odotuksen tuntoja. Vaikka onhan se vähän surullista jos monen vuodenkymmenen vuoden ystävyys heikkenee sen takia, että kumpikaan ei enää ymmärrä toisiaan. Mutta ehkä joskus on hyvä päästä myös irti.