Äideillä on kerran vuodessa päivä jolloin tienvarsimainokset, tv, lehdet, radiot ja kauppakeskukset hehkuttavat tätä äitien päivää jo monta viikkoa ennen h-hetkeä. Liput liehuvat ja äidille toivotetaan onnea maailman tärkeimmästä tehtävästä, äitiydestä. Ravintoloihinkaan ei ole oikein menemistä ellei ole itse äiti. Äidit pyörittävät tätä maailmaa, sanoi taannoin myös tuttuni, äiti itsekin. Kaunista, eikö totta?
Äitienpäivänä koen, kuten moni meistä lapsettomista, loputonta tyhjyyttä. Miksi toinen saa olla äiti ja minä en? Tuleeko meille lasta koskaan, onko minulla edes oikeutta toivoa sitä, vai olenko yksinkertaisesti vain viallinen yksilö? Ovatko äidit jotenkin parempia ihmisiä kun me lapsettomat kun heitä niin hehkutetaan, joka paikassa? Äidit rulettaa ja me olemme kakkosina kaikessa?
Onneksi meille lapsettomillekin on tehty oma päivä, lapsettomien lauantai. Silti lapsettomien lauantai tuntuu lähinnä vitsiltä, varsinkin kun se on juuri ennen äitienpäivää. Lapsettomien lauantaina on jo aloitettu äitienpäivän juhlinta, "Parhaat lahjavinkit äidille" - plakaatit koristavat lapsettomien lauantaita minne tahansa katsookin ja kukkakaupatkin ovat auki vain Äitejä varten. Jos satunnaisesti valitulta henkilöltä kysytään mikä on lapsettomien lauantai, niin harva varmaankaan sen tietää, eiköhän se ole meidän oma juttu vaan. En edes tiedä mistä tämä päivä on saanut alkunsa, olen kuullut siitä vain Simpukka-yhdistyksen ja blogien kautta.
Tänään Facebook on täynnä onnitteluita äidille, mutta kuka oikeasti päivittää statukseensa onnittelut lapsettomien lauantaista? Minä en ainakaan vaikka kuinka haluaisin. Meitä lapsettomia ihmisiä on pilvien pimein, mutta muistaako kukaan meitä yhtenäkään päivänä vuodessa oikeasti? Kaikkein surullisinta on mielestäni että juuri äidit eivät meitä koskaan muista koska he ovat unohtaneet millaista olla lapseton.
Silti tänä päivänä ei muu auta kuin katsoa tulevaisuuteen ja olla onnellinen omasta äidistä. Oma äitini sanoo että ei pidä äitienpäivästä ollenkaan koska silloin on kauhea häly joka paikassa. Kiitos äiti, en minäkään.
11 kommenttia:
Minä päivitin eilen statukseeni lapsettomien lauantain ajatukset ja olin hämmentyneen yllättynyt kommenteista ja palautteesta, joka oli vain ja ainoastaan voimauttavaa ja ymmärtävää. Tänään sain ystävältäni, joka on ihanien tupla-pokien äiti, viestin Facebookin seinälle, jossa luki: "Tanja, olet ajatuksissani juuri tänään....voimia!" ja perässä sydän.
Voimahali Sinulle <3
Hei Tanja ja kiitos kannustavasta kommentista! Mukavaa kun uskalsit päivittää lapsettomien lauantain tunteesi statukseesi ja sait vielä ymmärtäviä vastauksia. Itselläni tuo jäi vain ajatuksen tasolle. Eipä myöskään kukaan kaverilistaltani omaansa kirjoittanut mutta äitienpäivän onnitteluita tuli statuksiin sitä enemmän.
Olisi mukavaa kun lapsettomuudesta uskaltaisiin puhua enemmän, koska mielestäni jaettu suru on puoli surua. Mutta näitä lapsettoman tunteita on niin vaikea tuoda esiin "tavallisessa" keskustelussa.
Ihan samaa mieltä olen kanssasi. Toisaalta, en itsekään uskalla tai viitsi puhua aiheesta sosiaalisessa mediassa vaikka muuten siitä avoin olenkin. Ainakin omalla FB kaverilistallani on mm.entisiä koulukavereita, työkavereita yms. Joille en koe haluavani tuoda julki näin kipeitä ja yksityisiä asioita..
Myöhästyneet lapsettomien lauantain toivotukset täältäkin!
Lapsettomien lauantaista ei moni oikeasti edes tiedä! Tämä tuli havaittua tänäkin viikonloppuna. Asiasta tuli puhetta tutussa piirissä ja neljän ihmisen seurueessa 3 ei ollut koskaan kuullutkaan lapsettomien lauantaista, saati että se oli juuri nyt. Yksi oli kuullut, että joku päivä vissiin joskus on myös lapsettomille.
Minua on alkanut häiritä se, että esim. iltapäivälehtien tämän viikonlopun lehti on PELKKÄÄ äitienpäivää. En tietenkään sano, etteikö äitejä pitäisi muistaa, koska tietysti pitää, mutta eivätkö lapsettomat ansaitsisi edes yhtä ainoaa artikkelia näissä äitienpäivää hehkuttavissa viikonlopun lehdissä?
Lapsettomuutta oikeasti pitäisi tehdä tunnetuksi, siis tätä ongelmaa, koska vieläkin ihan liian moni ihminen joutuu uskomattoman törkeiden kommenttien ja utelujen kohteeksi, jos lasta ei ole. Tuntuu kuin vieläkään, kaikkien Simpukka ym. kampanjojen jälkeen, suuri osa suomalaisista ei edes tajuaisi että maailmassa on tahattomasti lapsettomia. Tai jos asia tajutaan, niin se ei tunnu mahtuvan tajuntaan, että juuri se OMAN tuttavapiirin lapseton pari voisi parhaillaan käydä läpi hedelmöityshoitohelvettiä... turhaan...
Ihmettelen oikeasti sitä mikä antaa minulle täysin tuntemattomalle, satunnaiselle tuttavuudelle oikeuden kysellä lapsettomuudestani ja alkaa opastaa. Näissä asioissa oikeasti tarvitaan valistusta.
Myös minä päivitin profiiliani ja jaoin myös linkin Lapsettomien lauantaista Facebookissa. Palaute oli myös vain ja ainoastaan kannustavaa ja voimauttavaa.
Kannustan kovasti kaikkia, tämän asian kanssa painivia, rohkaisemaan mielensä ja kertomaan lapsettomuudestaan. Pahinta mitä voi tapahtua, on nähdä ketkä ovat oikeasti hyviä ystäviä ja ketkä eivät...
Pus.
Anonyymi, niin se on, harva lapsettomien päivästä tietää. Harva tuskin edes tietää mikä on Simpukka – yhdistys.
RvaM, en mäkään uskalla tai viitsi fb:ssa kertoa, musta on kuitenkin hienoa että täälläkin on niitä jotka on uskaltanut! Nostan hattua!
Mun suurin osa kavereista tietää meidän adoptiotiestä enkä olen koskaan kuullut siitä mitään negatiivista. Paitsi kerran yksi ystävä ihmetteli meidän maavalintaa ja siinä oli pientä negatiivista sävyä. Mutta silti en ole koskaan saanut oikein lapsettomuuden tukea ympärillä olevilta ihmisiltä. Siksi on ihanaa kun blogeissa ym saa purkaa mieltä. Tuntuu siltä, että kun odotetaan adoptiolasta, niin usein unohdetaan että lapsettomuutta ja tuskaa on ollut jo ihan riittävästi takana ennen adoption alkamistakin ja sen jälkeen tuo tuska kestää ja kestää taas. Ehkä eri muodossa mutta kaipuu lapseen joka tapauksessa on ja pysyy.
Minä muistan lapsettomuudesta kärsiviä ihan joka päivä, sillä kärsin aikoinaan siitä itse ja koin sen niin kamalaksi, että suren vieläkin sitä ja menetettyjä lapsiani. Ja itku meinaa päästä aina kun kuulee uutisia miten jotkut hirviöt kohtelevat lapsiaan (tai jonkun toisen lapsia) ja tekevät heille kamalia asioita, ja sitten toisaalla hyvät lasta kaipaavat ihmiset eivät voi lapsia saada (ainakaan helposti). Maailma on ihan toivottaman epäreilu paikka. Jos saisin jotain toivoa, niin toivoisin sitä, ettei koskaan enää yksikään lapsi maailmassa kärsisi aikuisten takia tai heidän tekojensa tähden. Maailman rauha voisi sitten tulla myöhemmin. Jaksamista kaikille lapsettomuuden kanssa kärsiville.
Luomuton
MOI! Ehkä tämä äitienpäivän hössötys menee vähän ylitse. Itselläni on lapsettomuustausta ja olen nyt myöhemmin adoption kautta äidiksi tullut.Aikoinaan minua ei varsinaisesti äitienpäivä jotenkin sattunut mutta en kyllä erityisemmin päivästä piitannutkaan ja en ole ehkä ihan hirmu innostunut siitä nytkään.Ihan kiva päivä juhlia mutta muistan sen että kaikilla ei ole näin ja ylipäätänsä häly päivään liittyen on aika yksipuolinen. Äitini tuumasi myös että on vähän ylimenevää tämä hössötys äitiydestä ja äitien erinomaisuudesta. Tuumasi että onhan lapsettomiakin ihmisiä ja on myös äitejä ja vanhempia jotka ovat lapsiaan huonostikohtelevia. Että lahjan sijaan voisi antaa huonosti kohtelevalle äidille risuja kuten ainaan jouluna lapsia on tuhmana olemisesta varoiteltu ja risuja tuhmalle annettu. Äitiys jotenkin tehdään pyhemmäksi asiaksi mitä se oikeasti on ja äidit ei ole ollenkaan niin epäitsekkäitä mitä tänä samisena päivänä annetaan ymmärtäää. Olen itse aika paljon samaa mieltä.
Toisn on ihan ok että on äitienpäivä ja sitä voi kukin tavallaan juhlia iloiselle mielellä äitiyttä arvostaen mutta keskustelu voisi olla monimuuotoisempaa, eikä niin markkinahenkistä ja siloiteltua.
E
Mä olen vähän sitä mieltä, että jokainen päivä on äitien päivä. Siltä se ainakin tuntuu.
Teki mieli postata fb:ssä jotain lapsettomien lauantaista, mutta jätin tekemättä. Tuntui jotenkin niin... säälittävältä. Ne, jotka jotain tajuavat, tajuavat ilmankin. Jotka eivät, ei niitä yksi lapsettomien päivä liikuta.
Mäkin mietin pitkään mitä ex-lapsettomana laittaisin naamakirjaan äitienpäivänä, ja päädyin ilmaisemaan kiitollisuuteni sekä lähetin ajatuksia niille joiden päivä oli rankka. Sellaset hehkutukset ("suurin saavutukseni on olla äiti" tai "vaikka minun päälle on kuolattu, kakattu jne. niin päivääkään en vaihtaisi pois) ärsyttää kyllä edelleen, ne tuntuu tosi ajattelemattomilta.
Mäkään en laittanut lapsettomien lauantaista mitään. Olen kyllä ollut tosi avoin meidän lapsettomuustaustan suhteen ja pystyn sinänsä puhumaan siitä avoimesti vaikka naamakirjassakin, mutta en vaan osannut laittaa mitään fiksua.
Hiukan myöhässä kommentti. Eräs tunnettu ja kirjailijanakin debytoinut feministibloggari kirjoitti aikoinaan, että lapsettomien lauantai on hänestä 'rienausta'. Tätä väitettään ei mitenkään avannut tai perustellut ja se jäi askarruttamaan minua. Koska haluaisin lähtökohtaisesti uskoa ko. kirjoittajan fiksuuteen, päätin, että hänellä on jostain syystä sellainen virheellinen käsitys, että lapsettomien lauantaina omasta halustaan lapsettomat juhlivat sitä, että saavat olla vapaita (paremman sanan puutteessa). Mietin tämän jälkeen myös sitä, millainen mielikuva päivästä yleisesti on sellaisilla ihmisillä, jotka eivät kärsi lapsettomuudesta, mutta ovat nimen tasolla tietoisia tästä päivästä. Lisää outoja harhaluuloja?
-Eräs ex-lapseton
Lähetä kommentti