tag:blogger.com,1999:blog-5493605339918299826.post6990631339212566796..comments2012-10-28T00:32:09.537-07:00Comments on Kilpikonnan kuoren alla: Adoptio – kenen etu?Green Turtlehttp://www.blogger.com/profile/04175825696429376268noreply@blogger.comBlogger7125tag:blogger.com,1999:blog-5493605339918299826.post-83932240181320447962011-05-04T23:19:45.636-07:002011-05-04T23:19:45.636-07:00Ella, U, S ja Mayo, tarinanne ovat ihania, lapset ...Ella, U, S ja Mayo, tarinanne ovat ihania, lapset ovat saaneet kodin, on todellakin vaikea ajatella että lapsilla olisi ollut parempi olla lastenkodissa. <br /><br />Ellalle vielä kiitos kannustavasta kommentista, olen pitkälle samaa mieltä kanssasi :)<br /><br />Pointtina ei lainkaan ollutkaan kritisoida adoptiovanhempia valinnastaan vaan pohtia sitä että (vanhempi)adoptiolapsi saattaa kokea jossain vaiheessa elämässä myös negatiivisia tunteita adoptiosta vaikka hänen kotimaassa asiat olisivat todella huonosti. Aina ei varmasti näitä negatiivisia ajatuksia tule ja hyvä niin.Green Turtlehttps://www.blogger.com/profile/04175825696429376268noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5493605339918299826.post-55483882372941086342011-04-25T01:02:04.877-07:002011-04-25T01:02:04.877-07:00Adoptiolapseni ovat 23 ja 18. Kävin syksyllä heidä...Adoptiolapseni ovat 23 ja 18. Kävin syksyllä heidän kanssaa heidän kotimaassaan. Annoin heille kaikki eväät ottaa selville sukulaisensa. Heitä ei kiinnosta. He ovat entistä onnellisempia täällä Suomessa. He eivät ole koskaan kyseenalaistaneet adoptiotaan. He ovat onnellisia ja ylpeitä kolumbialaisuudestaan ja suomalaisuudestaan. Meillä ei ole koskaan jauhettu ja jankutettu tätä asiaa, mutta ei ole koskaan salattukaan. Kaikki hyvin, uskokaa pois. Ei pidä tehdä vaikeaa asiasta, joka ei sellainen ole : )Mayohttp://viajamosalpasado.blogspot.comnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5493605339918299826.post-66620203695799133322011-04-15T08:57:43.174-07:002011-04-15T08:57:43.174-07:00Moikka, edellisestä kommentistani. Makkosella tode...Moikka, edellisestä kommentistani. Makkosella todettiin/puhkesi silloin prosessin alussa v.2009 krooninen sairaus, ja kun PeLan rehellinen kommentti oli että luultavasti saamme kyllä luvan Suomesta, mutta emme koskaan lasta kohdemaasta (koska olemme vain yksi epätäydellinen raportti paperilla muiden täydellisten joukossa) jätimme koko homman siihen.Kakehttps://www.blogger.com/profile/18233758449140613617noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5493605339918299826.post-30968119718291238442011-04-13T22:59:07.154-07:002011-04-13T22:59:07.154-07:00Samoilla linjoilla kuin U. Meillä on kaksi adoptio...Samoilla linjoilla kuin U. Meillä on kaksi adoptiolasta, joitten tulevaisuus ei olisi mitenkään voinut olla edes siedettävä, jos eivät olisi pois kotimaastaan lähteneet. Toki on mahdotonta tietää, mikä heidän tulevaisuutensa täällä tulee olemaan, mutta nyt ainakin tarjoutuu mahdollisuus. <br /><br />Vanhempi lapsistamme oli niin täynnä vihaa, että hänellä olisi ollut vain yksi tie. Hän olisi kerännyt lastenkodissa aina vain lisää vihaa itseensä ja sitten lopuksi päätynyt kadulle. :( Nuorempi taas oli "lastenkotimasennuksensa" takia hyvää vauhtia hankkimassa itselleen kehitysvammadiagnoosia, joten kovin hyvä elämä häntäkään ei olisi odottanut... Tällä hetkellä molempien kanssa näyttää hyvältä. Viha on kadonnut ja lapsi saa terapiaa ja muuta apua. Samoin kehitysvammadiagnoosin uhka on täysin väistynyt. Apaattisesta ja jälkeenjääneestä lapsesta on tullut pirteä ja hän on jo lähes saavuttanut taidoissa muut ikäisensä.<br /><br />SAnonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5493605339918299826.post-85739667078144003772011-04-12T11:58:00.489-07:002011-04-12T11:58:00.489-07:00Mahtavaa että olet saanut blogiisi runsaasti komme...Mahtavaa että olet saanut blogiisi runsaasti kommentteja! Ajatuksia herättäviä adoptioblogeja ei niin montaa suomessa olekaan, on tosi hienoa että uskallat pohdiskella aihetta monesta näkökulmasta. Toivottavasti odotuksenne sujuisi toiveikkaissa tunnelmissa.<br /><br />Siirille kommentoin, että adoptoituna oleminen on erilaista kuin etäisten biovanhempien kasvattamana oleminen. Varsinkin ulkomailta adoptoitu on suomessa lähes aina marginaalissa. Ainoita tummaihoisia/aasialaistaustaisia suvuissaan, usein ainoana erirotuisena vanhempien koko tuttavapiirissä. Usein myös ainoana ulkomaalaistaustaisena päivähoitoryhmässään tai koululuokassaan. <br /><br />Useimmat adoptiovanhemmat haluavat tehdä parhaansa lasten kanssa. Parhaansa tekemisessä auttaa kun kuuntelee herkällä korvalla myös aikuisten adoptoitujen kokemuksia. Niitä kriittisiäkin. Jos onnistuu kuuntelemaan, jotumatta puolustuskannalle, oppii paljon. Ei auta hyssytellä, että bioperheissäkin kasvaneilla voi asiat mennä vinoon. <br /><br />Kuuntelemalla aikuisia adoptoituja vanhemmat voivat perehtyä hyvin adoptiosta aiheutuviin erilaisuuden kokemuksiin ja auttaa lapsiaan sitten kun he näitä asioita omassa elämässään eri tavoin käyvät läpi.<br /><br />Haluaisin ajatella että kaikki adoptoineet uskovat adoptiohetkellä, että lapsen etu on tapahtumassa. Ja jos eivät usko, että heillä olisi rohkeutta keskeyttää prosessi. Adoptio ja ihanan lapsen kasvattaminen on parasta mitä minulle on tapahtunut. Uskon että se on myös parasta mitä lapselleni on tapahtunut, huomioon ottaen sen että hän ei voinut kasvaa biologisessa perheessään eikä hänelle etsimisestä huolimatta löytynyt kotimaastaan adoptioperhettä. Hän sai meidät ja me teemme parhaamme. Mutta parhaansa tekeminen takoittaa adoptioon realistisesti suhtautumista. Rakkaus auttaa mutta se ei yksin riitä, täytyy olla tietoa ja ymmärrystä ja toimintaakin, tietoisia valintoja.<br /><br />EllaAnonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5493605339918299826.post-46102498477787631342011-04-12T06:02:53.278-07:002011-04-12T06:02:53.278-07:00Luin edellisen postauksen kommentit, myös Sinitaiv...Luin edellisen postauksen kommentit, myös Sinitaivaan. En mitenkään vähättele hänen kokemustaan, mutta tahdon tuoda esiin toisen näkökulman: nimittäin kaikki lapset eivät ole tyytyväisiä myöskään biovanhempiinsa!!! Varmasti adoptoivaa paria alkaa arveluttaa lukiessa huonosta kokemuksesta, mutta kyse on vanhemman ja lapsen suhteesta, ei niinkään ADOPTIOvanhemman ja ADOPTIOlapsen suhteesta. Siinä asiat voivat joko mennä pieleen tai toimia. Olipa kyseessä biologinen side tai ei.<br /><br />Tietenkään biologiseen raskauteen tai synnytykseen ei liity tunnetta lapsen juurten katkaisemisesta. Mutta silti: onko bioraskauskaan yhtään sen "epäitsekkäämpi" tapa saada lapsi? <br /><br />Me nykyajan ihmiset voimme pohtia ja pähkäillä ja vaihdella näkökulmia, koska meillä on siihen varaa. Joskus se on hyvä asia ja joskus ei. <br /><br />Puhun asiaa kun puhun siitä, että biovanhemmuuskaan ei aina takaa lapselle hyvää kokemusta vanhemmistaan. Molemmat vanhempani jäivät minulle todella etäiseksi - olen siis vanhempieni biologinen lapsi - ja etenkin äidin kanssa välit ovat suorastaan huonot. En koe häntä "äidikseni", vaikka toki tiedän hänen sitä olevan biologisessa mielessä. En osaa kuvitella että elämäni olisi ollut tämän huonompaa (ei tosin välttämättä parempaakaan) vaikka olisin ollut adoptiolapsena joillakin muilla ihmisillä. <br /><br />Mitä vanhemmaksi tulen (nyt olen kolmekymppinen) niin sen vähemmän oikeastaan biologinen side merkitsee minulle. Ihmisellä voi olla sisaruksia, joiden kanssa ei ole mitään yhteistä, ja sitten taas ystäviä ilman biosidettä, jotka merkitsevät KAIKKEA. <br /><br />Tahdon rohkaista adoptiovanhempia heidän tiellään. Kaikesta huolimatta!<br /><br />T: SiiriAnonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5493605339918299826.post-31516644833323425152011-04-11T10:36:56.440-07:002011-04-11T10:36:56.440-07:00Minun lapseni on vielä hyvin pieni, ja koska minul...Minun lapseni on vielä hyvin pieni, ja koska minulla kuitenkin jo on lapsi, ajattelen asiaa tietysti ainoastaan hänen kauttaan. En pysty enää(jos ikinä pystyinkään?) ajattelemaan asiaa eettisesti ja moniulotteisesti. Lapseni oli tullessaan psyykkisesti ERITTÄIN huonossa kunnossa, on sitä pajon vieläkin. Minua kuristaa kurkusta ja hengitykseni meinaa salpautua jos edes ajattelen sitä toista vaihtoehtoa. Että hän olisi siellä laitoksessa edelleen, erittäin erityistarpeisena, uuden laitosvaihdon edessä taas kerran. Mikään näkökulma ei saa minua ajattelemaan että massiivinen laitos olisi lapselleni parempi kuin koti. Koti, joka ei suinkaan ole täydellinen.<br /><br />UAnonymousnoreply@blogger.com